Voitaisiinko joitain turvallisuusalan säädöstön osia mahdollisesti harmonisoida EU:n puitteissa? Kysymys on sikäli ajankohtainen, että yleinen trendi EU:ssa on ollut harmonisoida eri alojen lainsäädäntöä ja standardisoida eri alojen tapoja toimia yhteistyön helpottamiseksi ja markkinoiden liikkuvuuden ja joustavuuden parantamiseksi.
Lainsäädäntö turvallisuusalalla laahaa käytännön toteutuksen suhteen perässä niin Suomessa kuin muissakin maissa. Jatkuvasti turvallisuusalalla syntyy uusia tarpeita ja niille palvelukonsepteja, joissa vasta jälkeenpäin joudutaan muuttamaan lainsäädäntöä saattamaan sen hetkinen toiminta lailliseksi. Tästä oivia esimerkkejä ovat vartiointiliikkeiden tekemät järjestyksenvalvontatehtävät paikoissa, joissa ne lain mukaan ovat kuuluneet poliisille. Poliisin jatkuva resurssipula ja virkojen supistaminen on johtanut siihen, että ihmiset ostavat turvallisuutta yksityisiltä palveluntarjoajilta.
EU-alueella turvallisuusalan lainsäädäntö on kirjavaa ja kunkin maan yleinen sekä yksityinen järjestys ja turvallisuus on toteutettu maan tapojen ja tottumusten mukaisesti ja vallitsevien lakien puitteessa. Turvallisuusalan lainsäädäntö on melko uutta ja lait ovat yleensä luotu pönkittämään vallitsevaa hyväksi havaittua ja yleisesti hyväksyttyä käytäntöä, mikä aiheuttaa runsaasti ongelmia harmonisoinnin suhteen. Hyväksi havaittuihin käytäntöihin vaikuttavat kunkin maan tavat, tottumukset, arvot ja turvallisuuskulttuuri, joten lainsäädännön täydellinen harmonisointi edellyttäisi muutoksia sellaisissa asioissa, joissa se käytännössä tuntuu mahdottomalta.
Lainsäädännön muuttamisen tai harmonisoinnin sijaan onkin helpompi lähteä toteuttamaan EU:n sisällä yhteisiä turvallisuusstandardeja ja sertifiointeja. Yhteisesti hyväksyttyjen turvallisuuden tasojen toteuttaminen ei välttämättä vaadi suuria lainsäädännöllisiä harmonisointeja tai muutoksia, vaan tavoitteet ovat saavutettavissa kunkin maan omilla hyväksi todetuilla ja toimivilla käytännöillä. Standardien ja sertifiointien kautta on helpompi lähteä kehittämään asiasta aikanaan direktiiviä ja sitä kautta EU-maiden lainsäädännön harmonisointia. Tämä on kuitenkin pitkä tie.
EU määrittelee direktiivejä ja muita asetuksia, joihin jäsenmaiden on sitouduttava. Jäsenmaiden pitää siis muuttaa omaa lainsäädäntöään EU:n määrittelemien direktiivien mukaiseksi. EU-lainsäädännön yhtenäistämis- ja selkiyttämistarve nähtiin aikoinaan Edinburgin Eurooppa-neuvoston kokouksessa vuonna 1992 (EUR-Lex 2003). Maiden välinen kiinteä yhteistyö erilaisilla markkinoilla, viranomaisten välillä ja muilla sektoreilla edellyttää myös yhteisiä, selkeitä pelisääntöjä. Lainsäädäntöä yhtenäistetäänkin jatkuvasti, mutta työ on hidasta ja todellisten muutosten ja vaikutusten arvioiminen vie vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Käytännössä EU-lainsäädäntö on yleensä jonkinasteinen kompromissi tai minimivaatimus, jonka kansallinen lainsäädäntö ainakin Suomessa usein täyttää. Mikäli kansallinen lainsäädäntö on EU-direktiivin kanssa ristiriidassa tai ei täytä tämän vaatimuksia, pitää kansallista lainsäädäntöä muuttaa. Esimerkiksi EU:n tietosuojadirektiivi (95/46/EY) aiheutti Suomessa tarpeen luoda nykyinen henkilötietolaki (HetiL (523/1999)).
EU haluaa luoda itselleen toimivat sisäiset markkinat, mikä edellyttää tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista maiden välillä. Tätä helpottamaan luotiin palveludirektiivi, jonka pääasiallisena tavoitteena on edistää palveluntarjoajien sijoittumista sekä itse palveluiden tarjoamisen vapautta. Tarkoituksena on myös turvata asiakkaiden oikeudet ja pitää palveluiden laatu korkealla. Direktiivin pitäisi myös luoda jäsenvaltioiden välille toimivaa yhteistyötä erilaisten hallinnollisten esteiden poistamisen johdosta. (2006/123/EY.)
EU-maiden välinen yhtenäinen turvallisuuslainsäädäntö etenee eri tahtia eri yhteiskunnan osa-alueilla. Selvää on, että kansainvälistä yhteistyötä vaativat markkinat, liiketoiminta yms. vaatii yhteisiä pelisääntöjä myös turvallisuuden suhteen. Sen sijaan maanpuolustukseen ja maan sisäiseen turvallisuuteen liittyvät lait ja säädökset voivat olla hyvinkin erilaisia.
Esimerkiksi kuluttajansuoja on saatu EU-tasolla hyvinkin yhtenäiseksi ja kulutustuotteilla, kuten leluilla ja sähkötarvikkeilla, on yhteiset velvoitteet olla turvallisia. Myös elintarvikkeiden turvallisuus on pitkälle harmonisoitu EU-alueella. Pakkausmerkinnöistä selviää mistä tuote on kotoisin ja mitä aineita elintarvike sisältää. Myös logistiikka-alan turvallisuudessa on luonnollisesti pyritty lainsäädännön harmonisointiin. EU-lainsäädäntö määrittelee yhteisiä kriteerejä kuljetusturvallisuuteen liittyen aina vaarallisten aineiden kuljetuksista yleisiin toimituslausekkeisiin ja sopimuksiin.
Turvallisuus on nykyään tärkeä tukitoiminto yritysten liiketoiminnassa, eikä liiketoiminta ole enää mahdollistakaan, mikäli turvallisuusasioita ei ole otettu huomioon. Kansainvälisesti toimivat yritykset joutuvat ottamaan huomioon eri maiden turvallisuuskulttuureja ja turvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä tehdessään yhteistyötä eri maiden välillä. Yritysturvallisuuden hallitseminen edellyttää myös jatkuvasti turvallisuuslainsäädännön ja uusien lakivalmistelujen aktiivista seuraamista.
Yksityisellä turvallisuusalalla on aikaisemmin nähty olevan erikoisluonne verrattuna muihin liiketoiminnan aloihin, koska yksityinen turvallisuusala muodostaa yhdessä kunkin valtion turvallisuusviranomaisen kanssa valtion sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan. Nykyään enenevissä määrin yksityinen turvallisuusalakin rinnastetaan kuitenkin muihin liiketoiminnan aloihin. Myös valtioiden sisäisen turvallisuuden painopisteetkin ovat siirtymässä koskemaan koko EU-alueen turvallisuutta. (EDILEX 2001.)
Varsinaisia eri maiden lainsäädäntöjen yhtenäistämishankkeita ei yksityisellä turvallisuusalalla ole ollut. Yksityisen turvallisuusalan eurooppalainen työnantajajärjestö CoESS sekä työntekijäjärjestö Euro-FIET haluavat kuitenkin edistää lainsäädännön yhtenäistämistä sekä mm. koulutusta alan työntekijöille. (EDILEX 2001.)
Monissa maissa, kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Irlannissa ei ole yksityistä turvallisuusalaa koskevaa lainsäädäntöä olemassa. Lain puuttumisen seurauksena alan yritykset ovat kehittäneet omia sääntöjä ja suosituksia, joista on myöhemmin kehitetty alan standardeja. Standardoinnilla pyritään käytännössä samaan kuin lainsäädännölläkin: yhteisiin pelisääntöihin ja käytäntöihin, joiden varaan voi rakentaa luottamuksellista liiketoimintaa.
Monet yritykset kehittävät toimintaansa ja tuotteiden laatua sertifioimalla. Sertifioinnilla luodaan yritykseen tietyn kriteeristön ylittävät toimintatavat. Sertifiointi helpottaa myös yhteistyökumppaneiden hankintaa ja asiakkaatkin voivat olettaa sertifikaatin mukaisten asioiden olevan kunnossa. Kansainvälinen yhteistyö on nykyään vaikeaa, ellei ole esittää kansainvälisesti tunnustettujen sertifikaattien olevan myönnetty. Monet isot firmat vaativatkin alihankkijoiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan että tietyt sertifikaatit ovat hallussa.
Tunnetuimpia sertifikaatteja ovat ISO 9001 laatusertifikaatti ja ISO 14001 ympäristösertifikaatti. Turvallisuuteen suoranaisesti liittyvä sertifikaatti on OHSAS 18001, joka on kansainvälisesti tunnustettu arviointispesifikaatio työterveys- ja työturvallisuushallintajärjestelmille. Sen pääalueina on mm. riskien arviointi, lakisääteiset vaatimukset, tyterveys- ja työturvallisuusohjelmat, resurssit, roolit, vastuut, pätevyys, koulutus, tiedonkulku, yhteistoiminta, toimintojen ohjaus, toimiminen hätätilanteissa sekä suorituskyvyn mittaus, valvonta ja kehittäminen. (SGS in Finland 2008.)
Kuljetus- ja logistiikka-alan puolelta tunnettu turvallisuussertifiointijärjestelmä on TAPA (The Transported Asset Protection Association). TAPA koostuu turvallisuusalan ammattilaisista ja yhteistyökumppaneista ja on perustettu kiinnittämään huomioita korkean teknologian tuotteiden jakeluketjun turvallisuuteen. Sertifikaatti myönnetään siis ketjun eri toimijoille alkaen tuotantoketjun alkupäästä aina vähittäiskauppaan tms. asti. Lähinnä varastointi- ja logistiikkayritykset sertifioivat toimintansa, tilansa ja kalustonsa TAPA-sertifikaatilla. FSR-vaatimukset (Freght Security Requirements) määrittelevät kriteerit tuotteiden käsittelylle, varastoinnille ja kuljetukselle, jotka täyttämällä TAPA-sertifikaattia voi hakea.
Turvallisuudesta on tullut monelle yritykselle lisäarvoa tuottava asia. Turvallisuudella on merkitystä sekä yrityksen ja sen tuotteiden imagolle että myös henkilöstön viihtyvyydelle, asiakassuhteille ja yhteistyökumppaneille. Ihmiset arvostavat turvallisuutta, koska turvattomuuden tunne ja epävarmuus tulevaisuudesta raastavat mieliä ja aiheuttavat huolta. Turvallisuuden panostamisen uskotaankin tehostavan liiketoimintaa ja sitä kautta parantavan tuottavuutta.
Turvallisuuden kehittäminen nähdään nykyään myös monesti kilpailuetuna, jolla on vaikutuksia yrityksen osuuteen vallitsevilla markkinoilla. Pitkässä juoksussa turvaalinen yritys, jossa ihmiset viihtyvät pystyy rekrytoimaan itselleen parempaa tietopääomaa ja osaamista, joka on tänä päivänä yrityksen tärkeimpiä pääomia.
Turvallisuusalan lainsäädännöstä vastaa yleensä ministeriö, joka huolehtii kyseisen valtion sisäisestä turvallisuudesta. Suomessa sisäministeriö valmisteli mm. lain yksityisistä turvapalveluista. Turvallisuusala nähdään nykyään enemmän yksityisten palveluntarjoajien muodostamana liiketoimintaklusterina kuin viranomais- ja sotilasorganisaatioiden muodostamana voimana. Turvallisuusalalla on omat kuluttajansa ja niillä on luonnollisesti omat oikeutensa. Turvallisuusalan säätelyllä pyritäänkin mm. suojaamaan alan asiakkaita. Yksityinen turvallisuusala on jatkuvasti tekemisissä kansalaisten perusoikeuksien kanssa, joten on hyvä olla pelisäännöt, joiden puitteessa voidaan toimia. On myös tärkeää määritellä yksityiselle turvallisuusalalle valvovat viranomaistahot, jotta vältytään ylilyönneiltä. Iso-Britanniassa, jossa ei turvallisuusalaa ole säädelty voi kuka tahansa rosvo perustaa turvallisuuspalveluja tarjoavan yrityksen. Lienee selvää, ettei tällaisesta liiketoiminnasta ole hyötyä turvallisuusalalle saati asiakkaille.
Suomessa poliisin resursseja on hyvin rajoitetusti, eikä niitä olla lisäämässä ainakaan lähitulevaisuudessa. Trendinä on ollut jo vuosikymmenten ajan yksityisen turvallisuusalan kasvu poliisitehtävien siirtyessä vartioiden, järjestyksenvalvojien, turvatarkastajien yms. tehtäväksi. On tärkeää, että on olemassa lainsäädäntö, joka selkeyttää eri tehtäviä. Käytännössä moni asia on kuitenkin ollut jo käytäntöä, ennen kuin laki on saatu ns. ajantasalle. Yksityinen turvallisuusala menee niin nopeasti eteenpäin ja kehittyy, etteivät lainsäätäjät meinaa pysyä perässä.
Vahvat ja hyvin pitkälle mietityt standardit ja sertifikaatit toimivat markkinataloudessa käytännössä kuin yhteinen harmonisoitu lakikin toimisi. Kun tietyn alan vahvat toimijat ja isot yritykset edellyttävät yhteistyökumppaneiltaan sertifiointia, on pienempien tultava perässä pysyäkseen liiketoiminnassa mukana. Pitkälle kehitetystä, hyväksi todetusta ja käytännön toiminnassa olevasta standardista on loppujen lopuksi lyhyt matka kirjoitettuun lakiin tai EU-direktiiviin, joka sitten toteutettaisiin kansallisilla tasoilla.
Yksityisen turvallisuusalan kehittyminen kohti vapaampaa ja liikkuvampaa turvallisuuspalvelujen tarjoamista EU-alueella aiheuttaa alan lainsäädännön harmonisointitarpeita lähitulevaisuudessa. Työvoiman liikkuvuuden lisääntyminen aiheuttaa myös tarpeita yhteisille pelisäännöille ja hallinnollisten esteiden purkamiselle. Yksityisellä turvallisuusalalla on monia palvelukonsepteja, joiden liiketoiminta kasvaisi huimasti, mikäli lainsäädäntö ja EU:n sisäinen yhteistyö sallisi täysin vapaan tarjonnan koko EU:n alueella. Tähän EU:ssa kuitenkin lopulta pyritään, joten lieneekin vain ajan kysymys, kun myös turvallisuuspalvelut vapautetaan historiansa ikeestä. Olisikin helpompaa kehittää direktiivejä, mikäli alalla olisi kansainvälisesti tunnustettu sertifiointijärjestelmä ja standardit jo käytössä.
LÄHTEET
EDILEX. Hallituksen esitys 69/2001. [WWW-dokumentti]. <http://www.edilex.fi/virallistieto/he/20010069/>. (Luettu 17.11.2008).
EUR-Lex. Yhteisen käytännön opas.2003. [PDF-dokumentti]. <http://eur-lex.europa.eu/fi/techleg/pdf/fi.pdf>. (Luettu 11.11.2008).
Henkilötietolaki (523/1999)
Palveludirektiivi 2006/123/EY.
SGS in Finland. 2008. [WWW-dokumentti]. <http://www.fi.sgs.com/fi/activites/certification?lob=11855>. (Luettu 18.11.2008).
